Yhdistys
Laurean alumnit ry:n perustivat Laurea ja opiskelijakunta LAUREAMKO keväällä 2002. Siitä lähtien yhdistys on toiminut edistääkseen Laurean alumnien verkostoitumista, yhteistoimintaa sekä työelämään siirtymistä ja siellä etenemistä. Laurean alumnit ry toimii tiiviissä yhteistyössä Laurean kanssa ja pyrkii kehittämään alumnien ja ammattikorkeakoulun yhteistyötä.
Laurean alumnit ry:n ylintä päätösvaltaa käyttää yhdistyksen vuosikokous, johon kutsutaan kaikki yhdistyksen jäsenet. Vuosikokouksen valitsema hallitus toteuttaa yhdistyksen toimintasuunnitelmaa talousarvion puitteissa. Laurean alumnit ry:n toimintaa kehitetään yhdistyksen jäsenten toiveiden mukaan.
Sana "alumni" tulee latinan kielestä ja tarkoittaa kasvattia tai suojattia. Yliopistomaailmassa, erityisesti Yhdysvalloissa ja Brittein saarilla, alumnitoiminnalla on pitkät perinteet ja toiminta on monipuolista. Suomessa alumnitoiminta on 90-luvulla lähtenyt kasvuun myös ammattikorkeakouluissa, kuten meillä Laureassa.
Tutustu myös Yhdistyslakiin 26.5.1989/503
Tutustu myös Yhdistyslakiin 26.5.1989/503
